Arvot mekin muotoilimme

”Olenko nyt istuutunut?” Kuka tällaista kyselee ja miten se liittyy Asuntoyhtymän arvoihin? Katsotaan!

Viime tekstissä mietittiin Asuntoyhtymän tarkoitusta. Sen jälkeen tulevat arvot: periaatteet, joihin nojaten tuota tarkoitusta yritetään täyttää. Niiden kautta liikutaan vähitellen kohti käytäntöä, ja siihenkin näissä kirjoituksissa vielä päästään.

Mutta arvot ensin. Esiteltävät arvot ovat Asuntoyhtymää määritelleet ja ohjanneet jo pitkään, eivätkä ne mitään minun omia luomuksiani ole. Selviksi sanoiksi ne on yhdessä tislattu kuluneen talven mittaan, ja ne ovat:

Kunnioitus. Yksinkertaisuus. Jatkuva kehittyminen ja kehittäminen. Kestävyys.

Nämä arvot voivat tarkoittaa monia asioita, ja niiden todellista sisältöä onkin kuvattu tarkemmin sivuillamme jo muutenkin. Tässä yhteydessä käytän kuitenkin vapauden hakea niihin toisen näkökulman vähän kauempaa, noin parin tuhannen vuoden takaa. Altistuin nimittäin taannoin sattumalta roomalaisen filosofin Senecan teokselle Elämän lyhyydestä, ja tahdon nyt katsoa, mitä Senecalla on sanottavaa Asuntoyhtymän arvoista.

En voi sanoa olevani suurikaan antiikin tuntija. Jos luet tuon hyvin lyhyen teoksen, olet lukenut yhtä paljon antiikin kirjallisuutta kuin minä. Tein vain kirjasta saman huomion kuin varmaankin jokainen, joka sen on avannut: teksti on häkellyttävästi täysin ajatonta, meidän aikaamme ja ongelmiimme suoraan sellaisenaan sovellettavaa, lisäksi jopa viihdyttävää. Niinpä tahdon suositella sitä muillekin, ja samalla kokeilla, josko monien muiden asioiden lisäksi se voisi opettaa meille jotakin valitsemistamme arvoista.

Kunnioitus ja yksinkertaisuus: kuka opettaa ketä

Arvoistamme arjessa ehkäpä näkyvin on kunnioitus. Ilman sitä ei mistään oikein tule mitään, siitä taas kun pitää kiinni, niin moni asia sujuu. Joku voisi sanoa, että ihan Senecaa ei välttämättä tämän ymmärtämiseen tarvita. Niin, ehkäpä me voisimmekin tämän asian opettaa hänelle! Hän nimittäin pilkkaa jokseenkin säälimättä monia hölmöinä pitämiään tapoja ja ihmisiä. Tyylikeinona se kuitenkin sallittakoon, ja eipä siitä oikein vihainenkaan voi olla, kun tuo pilkka meihin nykypäivänkin ihmisiin monesti niin tarkasti osuu.

”Kuulin kerran yhden näistä hienostelijoista (...) kun häntä nostettiin käsin kylvystä ja asetettiin istumaan tuolilleen, esittävän kysymyksen: ’Olenko nyt istuutunut?’ Arveletko, että ihminen, joka ei tiedä istuvansa, voi tietää elävänsä, näkevänsä, hallitsevansa aikaansa?”

Näin parjaa Seneca ”elämästä vieraantunutta, hyvinvoinnin turmelemaa” ihmistä. Mielikuva tällaisesta ihmisestä on huvittava, mutta taidamme kaikki syyllistyä samaan jo kysymällä kellolta, onko meillä nälkä. Montaa asiaa emme enää teekään kysymättä lupaa tai neuvoa ensin joltakin laitteelta. Tai vähintään Senecalta.

Vastalääkkeeksi turmelukselle Seneca tarjoaa tietoisuuden lisäämistä omista valinnoista ja tekosista, oikeastaan elämän yksinkertaistamista. Juuri tässä mielessä pyrimme yksinkertaisuuteen Asuntoyhtymässäkin. Yritämme tiedostaa, mitä oikeastaan haluamme olla, mitä haluamme tehdä, ja sitten koitamme tehdä sen mahdollisimman yksinkertaisesti. Minä ainakin tässä usein epäonnistun, mutta olenpahan siitä sitten ainakin tuskallisen tietoinen.

Kehitys ja kestävyys: ratkaisemattomia ristiriitoja

Entäpä jatkuva kehittyminen ja kehittäminen? Ylenpalttista nautiskelua ja hienostelua paheksuva arvokas filosofi varmasti tällaisia yleviä arvoja tukee, eikö niin? Kyllä ja ei. Mitä henkilökohtaiseen kehitykseen tulee, tyhjänpäiväisen tiedon pänttäämistä ja etenkin sellaisella pröystäilyä hän paheksuu, menneiden aikojen viisaisiin syventymistä taas ylistää. Kumpaa tämä kirjoitus sitten on, lukija päättäköön!

Erilaisiin koettelemuksiin asettumisen merkitystä Seneca myös kovasti painottaa, toisaalla taas kannustaa niistä kaikista vetäytymiseen. Ja asioiden jatkuva kehittäminen, jos jokin, on päättymätön koettelemusten sarja. Koskaan se ei helpotu. Vastausta emme siis oikein saa siihenkään, kannattaako meidän asuntoyhtymäläisten omistaa aikamme yrityksemme ja palveluidemme ainaiselle kehittämiselle. Ehkä vastaus löytyy jälleen aiemmin mainitun tietoisuuden lisäämisestä: kehity ja kehitä, jos se on todella se, mihin haluat aikasi käyttää.

Sitten on vielä se iänikuinen kestävyys. Sitä, mitä ajattelemme sen tarkoittavan, on tosiaan kuvailtu sivuillamme. Tässä ajattelin toistaa eräästä toisesta kirjasta lukemani huomion antiikin Rooman yhteiskunnan kestävyydestä, ja samalla omamme.

Barnabas Calder kuvaa kirjassaan Architecture: From Prehistory to Climate Emergency, kuinka Rooma oli ensimmäisiä yhteiskuntia, jolla oli käytössä niin paljon energiaa – lähinnä viljaa valloitetuilta alueilta – että Senecan kuvaileman ja edustaman eliitin oli mahdollista muodostua, ja keskittyä milloin mässäilyyn, milloin yhteiskunnan kehittämiseen, milloin joutilaaseen pohdiskeluun. Tämän rakennelman perusta ei kuitenkaan ollut kestävä. Kun tilanne energiansaannin suhteen muuttui, Rooma huonoine ja hienoine ominaisuuksineen romahti.

Myös meidän elämämme ja yhteiskuntamme perustuu valtavaan energiankäyttöön – toki vielä paljon valtavampaan kuin roomalaisten. Jos energia viedään pois, rakennelma romahtaa, mutta saattaapi se romahtaa myös, jos energiankäyttö jatkuu. Toki jotain raunioista sitten nousisi, kuten Roomankin, mutta kivuliasta se olisi.

Ongelma, jos sen olen tässä oikein ymmärtänyt ja kuvannut, on hyvin perustavanlaatuinen. Ratkaisuja yritetään nyt keksiä eri tasoilla ja tahoilla, mutta ainakaan minulle ne eivät aivan ole vielä kirkastuneet. Toisaalta en tuota Barnabas Calderin kirjaa ja sen johtopäätöksiäkään ole vielä saanut luettua loppuun.

Niin tai näin, tekemistä meillä ja muilla siis riittää, mutta arvoistamme lähtien voimme ainakin yrittää mennä oikeaan suuntaan; kestävä elämäntapa, jos sellainen on löydettävissä, on uskoakseni myös kunnioittava ja yksinkertainen, eikä tule koskaan valmiiksi vaan vaatii takuuvarmasti myös jatkuvaa kehittämistä.

Tämän tekstin kehittäminen puolestaan saa nyt riittää. Näyttää nimittäin olevan ruoka-aika.

P.S Tekstissä mainitut kirjat löytyvät toimistomme Joo Kirjastosta!